torstai 24. maaliskuuta 2011

Miten "Älä alistu!"-kampanja osoitti sallitun keskustelun rajat?

Taisin avata Pandoran lippaan. Tarkoitus oli vain kokeilla bloggausta ja nyt havaitsen harrastavani bloggauksen nimissä kirjallista meluamista jo toisen kerran saman vuorokauden sisällä. Järjettömäksi tämän tekee se, että olen jo pidempään valitellut, miten en saa potkittua itseäni kirjoittamaan riittävästi, ja sen takia keskeneräiset hengentuotteeni pysyvät keskeneräisinä hamaan maailman tappiin asti.

Mutta asiaan...

Eilen lanseerattu ja saman tien melkoisen mediahuomion saanut "Älä alistu!"-kampanja julkaisi tänään tiedotteen, jonka otsikko oli: "Älä alistu! -kampanja näyttää sallitun keskustelun rajat." (Älä alistu! -kampanja näyttää sallitun keskustelun rajat)

Tiedotteen sisältö kertoo, mikä kampanjan tarkoitus on, mitä se ei yritä, ja sen, mille pohjalle kampanja on rakennettu. Tiedote toteaa myös, että: "Maassamme on tahoja, jotka haluavat estää moniäänisen seksuaalisuuteen liittyvän arvokeskustelun. Älä alistu! -kampanja on osoittanut sallitun keskustelun rajat!" Tekstianalyytikko saattaisi todeta, että tiedotteen sisältö käsittelee otsikon aihetta vain toistamalla saman, mitä otsikossa lukee ja siksi sisältö ei vastaa otsikkoa. Aiheen tai otsikon ohi kirjoittaminen - hylätty suoritus ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeen tekstitaidon osiosta.

Minun CV:lläni ei parane alkaa tekstianalyytikoksi, joten syytä lienee erikseen painottaa, että edellisen kappaleen viimeinen virke on tarkoitettu tekstiä keventäväksi haussunhauskaksi väliheitoksi. Surullinen olen siksi, että avasin tiedotteen odottavasta innosta kireänä. Tahdoin todella tietää, miten sallitun keskustelun rajat on tällä kampanjalla osoitettu. Kyse voi tietysti olla vain minun tyhmyydestäni ja tekstinlukutaitojeni puutteesta, mutta tuosta tiedotteesta asia ei minulle selvinnyt.

Miten sallitun keskustelun rajat on mahdollista osoittaa muutoin, kuin saamalla aikaan keskustelu, joka kielletään viranomaistahojen toimesta. Minä en keksi muuta tapaa, enkä myöskään keksi, miten kukaan voi saada keskustelunsa kielletyksi valtiossa, jossa oikeus sananvapauteen on kirjattu perustuslakiin (Suomen perustuslaki 1. luku 12§).

Koska en toistaiseksi ole selvillä, miten "Älä alistu!"-kampanja osoitti sallitun keskustelun rajat, joudun alistumaan puhtaaseen spekulointiin. Eihän ole mitenkään mahdollista, että kampanjaa pyörittävät tahot katsovat, että heidän aloittamansa keskustelu ei ole sallitu siksi, että se on poikinut julkisia eriäviä mielipiteitä. Olkaa niin kilttejä ja todistakaa minulle, että tästä ei ole kysymys.

On nimittäin niin, että aikojen saatossa sangen usein, varsinkin toisinajattelijoiksi (yleensä oikeinajattelijoiksi) itsensä kokevat ryhmittymät, ovat katsoneet käyvänsä kiellettyä keskustelua heti, kun paljastuu, että heidän aloittamansa keskustelu ei miellytä kaikkia. Tässä vaiheessa keskustelun aloittanut ryhmä lopettaa keskustelun, heittäytyy julkiseksi marttyyriksi, sananvapausden rajoittamisen uhriksi, ja jää jankuttamaan sitä, miten tämä maailma ei salli valtavirrasta poikkeavia ajatuksia vaan tukahduttaa ne. Todellisuudessa keskustelu tukahtuu, koska keskustelun aloittaja tukahduttaa sen.

Näin tapahtuu minun käsitykseni mukaan siksi, että keskustelun aloittaja ei ole tajunnut mitä keskustelu tarkoittaa. Keskustelu, vuoropuhelu, dialogi, nimenomaan on sitä, että joku esittää väittämän, näkemyksen tai kannanoton (mitä eroa niillä todellisuudessa on), eli aloittaa keskustelun. Sen jälkeen muut halukkaat esittävät asiaan oman näkemyksensä, joka voi olla mitä tahansa täydellisen puollon ja täydellisen tyrmäyksen väliltä. Tämän jälkeen jokainen osapuoli pyrkii argumentoimalla kumoamaan omalle näkemykselleen vastakkaisia väitteitä ja keskustelu jatkuu, joko hamaan maailman tappiin saakka, tai loppuu sitten kun on löytynyt konsensus, jonka jokainen keskustelun osapuoli on suostuvainen allekirjoittamaan.

Keskustelu aloitetaan, jotta saadaan aikaan väittely. Väittely halutaan saada aikaan, jotta keskustelun kohteeksi nostettuun aiheeseen saataisiin mahdollisimman monta näkökulmaa ja mielipidettä. Väittely halutaan saada aikaan myös siksi, että jokainen osapuoli joutuisi pohtimaan ja kyseenalaistamaan myös omia perusteitaan, jolloin perusteettomat perustelut tulevat automaattisesti paljastetuiksi.

Mikäli keskustelun aloittaja kokee käyvänsä kiellettyä keskustelua heti, kun joku julkenee olla hänen kanssaan eri mieltä, on syytä epäillä, että hän on kuvitellut keskustelun tarkoittavan yksinpuhelua, eli monologia, jossa yksi puhuu ja muut toimivat vastaanottajina, tai sitten hän on kuvitellut keskustelun olevan sellaista, mitä minä kutsun dialogiseksi monologiksi - yksi puhuu, ja jos muut puhuvat, heillä on oikeus puhua vain mikäli tukevat ja vahvistavat kaiken, mitä keskustelun aloittaja haluaa sanoa.

Mikäli "Älä alistu!"-kampanja kokee keskustelunsa menneen sallittujen rajojen ulkopuolelle siksi, että heidän käsityksensä keskustelusta on dialoginen monologi, silloin on todella saattanut käydä niin. Sellaisessa tapauksessa sallittuja rajoja ei kuitenkaan ole määritellyt kampanjan ulkopuolinen maailma, vaan kampanja itse, ja sallittut rajat ovat löytyneet, koska muu maailma ei ole ymmärtänyt keskustella keskustelun aloittajan asettamien keskustelusääntöjen mukaan.

Näin minä sen näen.

Jotta tämäkään avautumiseni ei vahingossakaan jää järkevän ja luettavuuden rajoissa olevan blogikirjoituksen mittoihin, esitän oman kommentaarini (sallitun keskustelun rajojen ulkopuolelta oletan) muutamaan muuhunkin kampanjaa koskevaan asiaan.

"Maassamme on tahoja, jotka haluavat estää moniäänisen seksuaalisuuteen liittyvän arvokeskustelun."

Tätäkin väitettä voisi spekuloida vaikka kuinka, mutta jos siihen lähden, päädyn pääasiallisesti toistamaan paljolti sitä, mitä olen jo aiemmin kirjoittanut. Äidinkielen opetuksessa lähdetään kuitenkin siitä, että väite pitää perustella, joten haluan tietää, mitkä ovat ne tahot, jotka haluavat estää moniäänisen seksuaalisuuteen liittyvän arvokeskustelun ja miten he sen tekevät? Kampanja ei vastaa kumpaankaan kysymykseen. Jos ylempänä oleva analyysini pitää paikkansa, se toimikoon perusteluna väitteelleni, että ainoa taho, joka minun mielestäni selkeästi yrittää estää tuollaisen keskustelun, on puheen alla olevan kampanja itse. Jos he kokevat, että kritiikki tarkoittaa, että heidän keskustelunsa ei ole sallittua, se tarkoittaa, että heidän mielestään ainoa tapa keskustella asiasta on heidän tapansa, ja silloin kyse ei ole moniäänisestä keskustelusta, vaan ainoastaan yhdestä kuuluvasta äänestä - heidän omastaan. Mikä muu tässä on parhaillaan käynnissä, kuin puhtain ja aidoin mahdollinen moniääninen seksuaalisuuteen liittyvä arvokeskustelu. Miten ja mistä on nähtävissä, että sellainen yritetään estää. Päinvastoin hyvin moni taho yrittää lietsoa ja ruokkia sitä. En todella ymmärrä, joten olkaa kilttejä ja selittäkää tämäkin asia tyhmälle niin, että se ymmärtää.

Tyhmä ei myöskään loppuun saakka ymmärrä yhteyttä kampanjan ilmoitetun tarkoituksen ja näytillä olevan videon sisällön välillä. Kampanjan itsensä mukaan, näin olen käsittänyt, nimenomaan anonyymin biseksuaalin videoitu tarina on kampanjan varsinainen juttu. Sivuillaan, kohdassa "Mistä on kyse?", kampanja ilmoittaa muun muassa näin: "Älä alistu! -kampanjassa lähdemme siitä, ettei ajan henkeen pidä mukautua. Haluamme kannustaa ja rohkaista juuri sinua etsimään kestäviä ratkaisuja elämäsi suuriin kysymyksiin yleisen mielipiteen sijaan Raamatusta. Kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta." (http://www.nuotta.com/kampanja) Tämä on siis kampanjan tarkoitus pähkinänkuoressa, ja tueksi tälle tarkoitukselle voin katsoa videon, missä anonyyminä esiintynyt nuori nainen painottaa, miten hän ei ollut biseksuaali omasta päätöksestään, mutta kykeni silti paranemaan siitä Jumalan ja rukouksen avulla. Tyhmä kun olen, en tätäkään asiaa ymmärrä. Jos kampanjan tarkoitus on rohkaista nuoria etsimään ratkaisuja elämäänsä yleisen mielipiteen (mikä se sitten ikinä onkaan, tämäkään ei käy ihan selväksi) sijaan Raamatusta, miten rohkaisussa auttaa tarina, jossa ihminen on selvinnyt ulos väärästä elämäntavasta, joka ei ole ollut hänen oma valintansa. Eihän videon Anni ole ruvennut ainakaan omien sanojensa mukaan biseksuaaliksi, koska hän on seurannut ratkaisuissaan yleistä mielipidettä.

Mielenkiintoinen pieni yksityiskohta on sekin, että videon lopussa on näkyvillä sama raamatunkatkelma, johon on Luterilaisissa tunnustuskirjoissa Ausburgin tunnustuksessa viitattu tällaisessa yhteydessä: "Kun sellaiset järjestykset, jotka on laadittu pakollisiksi, jotta niillä ansaittaisiin vanhurskaus Jumalan edessä, sotivat evankeliumia vastaan, on todettava, ettei piispoilla ole oikeutta sellaisten kulttisäännösten luomiseen eikä oikeutta vaatia niiden ehdotonta noudattamista. On näet välttämätöntä, että seurakunnissa säilytetään oppi kristillisestä vapaudesta, jonka mukaan lain noudattaminen ei ole välttämätön vanhurskauttamiseen, niin kuin Galatalaiskirjeessäkin on sanottu: 'Älkää antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.' (Gal. 5:1). On välttämätöntä, että pidetään kiinni evankeliumin ytimestä, siitä että me saavutamme armon uskomalla Kristukseen, emme määrättyjä sääntöjä ja ihmisten säätämiä jumalanpalvelusmuotoja seuraamalla." (Augsburgin tunnustus, XXVII Kirkollinen valta, 16. kappale)

Minun mielestäni tuolla Raamattulainauksella perustellaan melkoisen paljon eri sisältöä Ausburgin tunnustuksessa kuin puheen alla olevan kampanjan videolla. Molemmissa tapauksissa Galatalaiskirjeen lainaaminen on toki perusteltua, sitä en käy kiistämään.

Mainittakoon, että kampanjan taustalla olevista järjestöistä käsittääkseni jokainen on sitoutunut Luterilaiseen tunnustukseen.

Varsinkin kampanjan tiedotteissa on vielä monia kohtia, joita en ymmärrä, mutta ei liene järkevää pohtia niitä kaikkia. Sitä kuitenkaan en voi olla kirjallisesti miettimättä, miksi koko spektaakkelin keskipisteessä oleva, videolla esiintyvä Anni, ei anna kasvojaan eikä nimeään julkisuuteen. Jos video on koko homman kantava voima, miksi sen päähenkilö pysyy anonyyminä niin, että kukaan ei voi edes varmasti tietää, onko hän edes todellinen luonnollinen henkilö. Kampanja on tehnyt toisessa tiedotteessaan julkisesta myllytyksestä myös tällaisen tulkinnan: "Samalla Älä alistu! -kampanja esittää kysymyksen, mitä “Annin” kaltainen nuori saa tuntea ja ajatella." En tiedä, miten he ovat päätyneet käsitykseen tuollaisen kysymyksen esittämisestä, mutta minun mielipiteeni on se, että sanavapauteen kuuluu erottamattomana osana vastuu sanomisistaan, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sanot sanottavasi omissa nimissäsi, jolloin olet myös automaattisesti vastuullinen sanomisistasi. Anonyyminä on helppo huudella mitä tahansa, joten, olen sitten törkeän julma ja tunteeton sika tahi en, totean, että minun mielestäni Anninkin kaltaisella nuorella on oikeus tuntea ja ajatella mitä tahansa, mutta muulla yhteiskunnalla ei ole mitään velvollisuutta ottaa kannanotoissaan huomioon sitä, aiheuttavatko kannanotot Annille pahaa mieltä. Miksi näin? Anonyymi nimimerkki ei ole luonnollinen henkilö, ja jos sen takana onkin luonnollinen henkilö, kommentit eivät kohdistu häneen, vaan nimimerkkiin, joka ei koskaan ole tunteva ja ajatteleva yksilö. Se nyt on vain niin, että edelleenkään kukaan ei voi olla täysin varma, onko kasvoton nimimerkki vain kampanjan tueksi luotu kuvitteellinen ihminen.

Homo- tai biseksualismiin en ota kantaa, kun en niistä mitään tiedä, enkä myöskään siihen, voiko niistä parantua. Jumalalle kaikki on mahdollista, sitä en kiistä, mutta siitä pidän kiinni, että kukaan ihminen ei voi mennä sanelemaan (ja juuri tämän koin videon tekevän) mitä Jumala kullekin yksilölle tekee ja mitä ei. Me emme tunne Jumalan aivoituksia, joten on todella väärin - se saattaa mennä jopa hengellisen väkivallan puolelle - mennä antamaan käsitys, että koska Jumala todistetusti paransi tämän ihmisen vaikkapa nyt homoudesta, hän tekee sen jokaiselle homolle.

Onko homous jotakin, mistä parantua (ja mitä totesinkaan aiemmin siitä, etten ota tähän asiaan kantaa)? Vastatakseen tähän kysymykseen pitäisi ensin selvittää, mistä homoseksuaalisuus (tai heteroseksuaalisuus) johtuu, ja jos lopullisia syitä löytyy todistetusti vain yksi, ja se on sellainen, joka voidaan luokitella parannettavissa olevaksi sairaudeksi, niin ehkä sitten kysymykseen on mahdollista vastata. Siihen asti on minun mielestäni viisainta tyytyä siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista, ja perisyntisen läpeensä pahan ihmisen ei tarvitse mennä huutelemaan absoluuttisia totuuksia siitä, mitä Jumala itsekullekin tekee ja mitä ei. Jumala on meidän järkemme yläpuolella joten tyytykäämme siihen, että emme me hänen tekojaankaan pysty täysin järjellä käsittämään, emmekä ainakaan kahlitsemaan - sanelusta puhumattakaan.

Toki kampanja sivuillaa toteaa, että Annin tarina on todellinen, mutta he eivät väitä että sama tapahtuu kaikille (Muutaman nuoren ideoima kampanja koko kansan huulille). Kiva kommentti, mutta videosta ainakin minulle (johtunee asennevammastani) välittyi ihan toinen väittämä. Jos he todella ovat alusta saakka ajatelleet noin, miksi he tuovat sen esille vasta kolmannessa tiedotteessaan, ellei kyse ole siitä (tätäkään en voi tietää), että tiedotteen julkaisuun mennessä he ovat saaneet riittävästi kritiikkiä mm. siitä, miten kampanja välittää juuri sellaista viestiä, mitä tiedote kiistää sen välittävän.

Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Jos julkaisen tarinan, jonka pääpointti on siinä, miten mielenterveyshäiriöistä kärsinyt kaveri parani rukouksen avulla masennuksestaan, niin millaisen viestin annan toiselle samassa tilanteessa olevalle, samasta mielenterveyshäiriöstä kärsivälle kaverille, joka niin ikään rukoili apua mielenterveyshäiriöihinsä ja löysi itsensä sen jälkeen uudelta, kaikkia entisia kertoja pidemmältä hoitojaksolta mielisairaalan suljetulta osastolta. Eikö kaveri b uskonut tarpeeksi? Eikö hän rukoillut oikein? Eikö hän rukoillut riittävästi? Voin vain arvailla, mitä kaikkea kaverin b päässä pyörii (pääasiallisesti itsesyytöksiä oletan) sen jälkeen kun hän on tutustunut julkaisemaani tarinaan. Luulen, että siinä vaiheessa ei paljon auta se, että selittelen, miten tarkoitukseni ei ollut väittää, että sama tapahtuu kaikille. Olisi ehkä pitänyt miettiä etukäteen, millaisen viestin tällaisen tarinan julkaisu voi antaa, ja miten voin julkaista tarkoitustani tukevan tarinan niin, etten annan sellaisia viestejä. Miksi ylipäätään julkaisen tuollaisen tarinan, jos tarkoitukseni (ja mielestäni se hoituisi mielenterveystarinallani ihan samalla tavalla kuin biseksuaalitarinalla, ideatasolla pointit ovat samat) on sanoa se, mitä "Älä alistu!"-kampanjakin haluaa sanoa (sinällään todella tärkeä sanoma): "Älä alistu! -kampanja haluaa sanoa, että sinä olet arvokas. Kampanjan mediassa täysin vaiettu salaisuus on se, että Jumalan armo riittää meille kaikille, siis ihan kaikille." Sanonko todella tuon, jos kerron tarinan, miten mielenterveyshäiriöstä parannutaan rukoilemalla ja totean perään että en väitä, että se tapahtuu kaikille? Tulenko sen sijaan sanoneeksi, että Jumalan armo riitti tarinani esimerkkitapaukselle, mutta...

Voisiko viestin välittää ehkä toisella tavalla vielä paremmin ja ilman tulkintaongelmia? Oliko tuon viestin välittämiseen pakko ottaa esimerkiksi nimenomaan seksuaalivähemmistön edustaja, vaikka kampanjan taustatahoilla on varmasti ollut tieto, että kristillisyyden ja seksuaalivähemmistöjen suhde on muutenkin liikaa mediakohun kohteena. Olisiko esimerkin voinut kaivaa jostain muualta, jos kampanjassa ei ole, kuten he itse tiedotteessaan ilmoittavat, "kysymys tietystä seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan siitä, onko nuorella lupa elää ja tehdä itsenäisiä päätöksiä." (Älä alistu! -kampanjan mediassa vaiettu totuus)

Jos kysymys ei ole tietystä seksuaalisesta suuntautumisesta, miksi kampanja kommentoi tiedotteessa, johon viittasin jo tämän kilometrikirjoituksen alussa: "Maassamme on tahoja, jotka haluavat estää moniäänisen seksuaalisuuteen liittyvän arvokeskustelun."

Eli oliko kampanjassa kysymys seksuaalisesta arvokeskustelusta vai ei? Tyhmä ei todellakaan enää tajua.

Voi Kelan Anssi, miten oikeassa olitkaan kirjoittaessasi sanoitukseesi: "Mita vanhemmaksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan."

Kaiken kaikkiaan sen välillä, mitä kampanja itsessään välittää, ja mitä se melun nousemisen jälkeen julkaisemissaan tiedotteissaan sanoo välittävänsä, on melko paha ristiriita. Tämä tietysti on vain minun yksityinen mielipiteeni, jonka pystyn toki media-analyysin keinoin perustelemaan. Teen sen kaikille halukkaille, mutta en tässä automaattisesti, koska foorumi, johon tätä kirjoitan, on yksityinen avautumisblogini ja edustaa vain yksityisiä mielipiteitäni ja tämä tilitys on joka tapauksessa jo aivan liian pitkä (ja kello näyttää aivan liian pieniä lukemia).

Minua muuten ärsyttää yli kaiken tällaisille tarinoille hyvin tyypillinen käytäntö (sama käytäntö esiintyy monessa muussakin yhteydessä), jossa kertoja pystyy kyllä kertomaan, miten "Raamatussa sanotaan" jotain, mutta hän ei kerro, mitä siellä tarkalleen ottaen sanotaan, ja mikä vielä oleellisempaa, mistä kohtaa Raamattua voin itse käydä tämän sanomisen lukemassa ja toteamassa samalla, missä laajemmassa kontekstissa mainittu sanonta siellä esiintyy.

Ja se murhaajahomma...

Kova melu nousi käsittääkseni siitä, että kampanjan koettiin rinnastavan biseksuaalit murhaajiin. Minä en kokenut missään vaiheessa niin, joten melun syynä on varmaan paljolti se, että media on halunnut kärjistää tulkintaa saadakseen julkaistavaksi repäiseviä otsikoita. Sen sijaan jäin muuten pohtimaan murhaajarinnastusta. Mikä tekee murhaajasta murhaajan? Järkevässä mittakaavassa varmaan se, että hän on murhannut jonkun. On toki oikeutettua sanoa kristillisen opin näkökulmasta, että murhaaja on murhaaja sinä vaiheessa, kun hän mielessään haluaa murhata jonkun, mutta silloin väitän, että meistä jokainen, joka on rehellinen itselleen, joutuu nimeämään itsensä murhaajaksi. Pitäydytään siis konkreettisessa tulkinnassa. Olet murhaaja, jos olet murhannut jonkun. Miten murhaaja siis tekee parannuksen? Lakkaamalla murhaamasta. Mutta lakkaako hän silloin olemasta murhaaja? Ei. Murhaaja on tässä määritelmässä murhaaja, vaikka tekisi kuinka monta parannusta. Annin rinnastus: "Jos kerran joku murhaaja voi tehdä parannuksen niin miksei joku homokin? Niin kuin mä olen itse elävä esimerkki siitä, että tästä puolesta itsestään voi päästä eroon." on siis hyvin ontuva (saatan tässä mennä raskaasti saivartelun puolelle), ellei jopa loukkaava. Videolta minulle välittyvä viesti oli, että kun homo tekee parannuksen, hän lakkaa olemasta homo. Suora lainaus Annin puheesta vahvistanee väittämäni aika aukottomasti. Anni on elävä esimerkki siitä, miten homokin voi tehdä parannuksen ja päästä siitä puolesta itsestään eroon (eli lakata olemasta homo). Miten minun määrittelyni mukainen murhaaja voi päästä siitä puolesta itsestään eroon ellei (ja se on Jumalalle toki mahdollista mutta ainakaan minä en tiedä hänen sellaista tehneen) tehty murha muutu tekemättömäksi. Onko murhaajan se puoli olemassa vaikka hän ei enää tekisi lisää murhia? Annin jutuista tekemäni tulkinnan mukaan biseksualismissa se puoli on nimenomaan biseksuaalisuus sinänsä, eikä liity siihen, toteuttaako hän biseksualismiaan vai ei. Rinnastuksen rehellisyyden vuoksi pitänee määritellä murhaajan se puoli murhaajan olemukseksi sinänsä, ei ainoastaan murhaajastatuksen saamisen jälkeen toteutettuihin murhaamisiin.

On mahdollista, että Anni on määritellyt murhaajan ihan toisella tavalla ja koko rinnastus muuttuu hänen määritelmänsä kautta hyvinkin loogiseksi. Sääli, että Anni on piiloutunut nimimerkin taakse, joten asian selvittäminen häneltä on melko hankalaa.

Ja taaskaan en homokysymyksillä viittaa vain homokeskusteluun sinänsä vaan otan sen esille konkretisoituneena seurauksena laajemmasta idatason ongelmasta.