maanantai 8. joulukuuta 2014

Suomalainen anarkismi on pelkkää egoismia.

Ei minun pitänyt tähänkään asiaan mitään kommentoida, koska viime aikoina ajatukseni eivät juurikaan ole pysyneet kasassa eivätkä ainakaan loogisina, mutta kun nyt olen pyöritellyt asiaa päässäni jo koko päivän, pitänee minun joitakin sekalaisia hajatelmia kirjoittaa, jos ei muuta niin siksi, että saan pääni pyörteen lakkaamaan.

Tiedättekö mitä pirullisempi puoli minusta haluaisi ihan vaan empiirisen tieteen nimissä tehdä? Näille viimeaikana mediassa heiluneille anarkisteille sen, mitä he sitten ilmeisesti haluavat lähimmäisensä itselleen tekevän. En haluaisi kostaa enkä edes kouluttaa. Haluaisin vain nähdä, mitä tapahtuisi, kun he joutuisivat itse kohtaamaan oman ideologiansa.

Mitä sitten teksin? Menisin vaikka tähän kokoukseen maski naamalla ja toimisin, kuten eräs anarkisti itsenäisyyspäivä hehkutti tekevänsä, jos pääsee sisään linnaan – eli vetäisin vaikka kattolamput paskaksi. Kaikki toimeni tekisin juuri kuten anarkistit sanovat omansa tekevän – tarkoitukseni ei olisi vandalismi sinänsä vaan kannaotto ja siksi valitsisin vandalismini kohteet tarkoin. Mitenköhän tuossa kävisi? Sitä en tietenkään voi tietää, mutta vahvasti rohkenen epäillä, että anarkistin arkkivihollinen poliisi alkaisikin hyvin nopeasti olla anarkistin suurin ystävä.

Rällästäminen ja luokkasotaretoriikka ja muu yleinen vastustaminen kun vaan on niin kovin helppoa niin kauan, kun sen voi tehdä yhteiskunnan suojeluksessa eli tietäen, että kukaan ei tule toteuttamaan sinuun niitä oppeja, joita sinä toteutat muihin.

Minun hypoteesini tästä anarkismista sattuu katsokaas olemaan sellainen, että tässä ei ole kyse kärjistetysti ottaen mistään muusta kuin räikeästä egoismista. Nämä yhteiskuntakriittiset äänitorvet ovat kovasti huutamassa omaa vapauttaan ja omia oikeuksiaan, mutta eivät tunnu tajuavan sitä, että tasa-arvon nimissä heidän olisi annettava samat oikeudet kaikille ja se, kas kummaa, tuottaa pieniä ongelmia… paitsi jos järjestäytynyt yhteiskunta estää sen.

Yksilövapauden ongelma on siinä, että hyvin nopeasti yhden vapaus alkaa kaventaa toisen vapautta. Silloin ollaan ristiriitatilanteessa jossa joko molempien on luovuttava ainakin osasta vapauttaan tai on jollakin tavoin ratkaistava, kumpi luopuu vapauksistaan ja kumpi saa pitää niistä kiinni. Arvatkaa huviksenne, kenelle tällaisessa järjestelmässä vapaudet kasautuvat?

Anarkisteilla toki on tällaisiin dilemmoihin ratkaisu. Istutaan alas ja neuvotellaan ilman hierargioita, kunnes konsensus löytyy. Kiva ajatus, jota on mukava työstää luomulimpparia lipittäen jossakin kerhotilassa. Näin niin kuin historian opiskelijan näkökulmasta voin kertoa, että minun käsitykseni on toinen. Haastankin nyt teidät anarkistit osoittamaan minulle, missä vaiheessa ihmiskunnan historiaa teidän mallinne on toimivaksi todettu. Vastaatte ehkä, että ei koskaan, koska anarkismia ei vielä ole kokeiltu, mutta uutiskatko: kyllä on.

Kun Länsi-Rooma romahti, romahti järjestäytynyt yhteiskunta. Seurasiko siitä luomulimsanlipittelypiirejä ja keskustelua aina konsensukseen saakka? Eipä tainnut seurata. Siitä seurasi feodalismi, koska ihmiset alkoivat hakea turvaa heiltä, jota pystyivät suojelemaan heitä niiltä, joilla oli vapaus tehdä, mitä huvittaa. Lipiteltiinkö Amerikan villissä lännessä limsaa ja keskusteltiin konsensuksesta. Bull Shit! Sinne piti saada valvottu laki, koska muutoin valta ja vapaudet olivat, kuten aina ennenkin kun anarkia on vallinnut, sillä, jolla oli eniten voimaa.

Haloo tampiot: yhteiskunnat ovat muodostuneet, jotta oikeuksia olisi muillakin kuin hänellä, joka lyö kovimpaa tai omistaa isoimman pyssyn.

Se, mikä mua eniten jurppii on, että nämä ”anarkistit” eivät edes itse pysty elämään omien oppiensa mukaan. Eikö muutos pitäisi aloittaa aina itsestä? Anarkistit haluavat eroon yhteiskunnasta, joten eiko looginen ensimmäinen askel olisi, että he kieltäytyvät kaikesta, mitä yhteiskunta velvoittaa JA mitä se antaa. Velvoitteista nämä anarkistit ovat käsitykseni mukaan kovia kieltäytymään, mutta entä ne yhteiskunnan antamat oikeudet? En tiedä muuta, mutta kun luen tämän julkisanarkisti Suvi Auvisen blogia, löydän mm. tekstin, missä hän vinkuu, miten valtio ei maksa tarpeeksi kodinhoidontukea. Haloo: jos haluat eroon yhteiskunnasta, miksi kuitenkin haluat jotakin yhteiskunnalta? Eikö yhteiskunnalla olekaan sellaisia vapauksia, jotka sinun mielestäsi pitäisi olla jokaisella? Kenellä tässä nyt sitten on vapauksia ja kenellä velvollisuuksia?

Ristiriitaisia esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Samaan aikaan kun samainen Suvi kertoo, miten hän kannattaa maailmaa, jossa jokainen saa tehdä, mitä huvittaa, muistaakseni juuri hän vikisee itsenäisyyspäivänä jossakin verkkomediassa, miten poliisi ei päästänyt häntä ulos saarrosta, vaikka se on poliisin velvollisuus (syvimmät valitteluni, etten löytänyt enää linkkiä tähän uutiseen). Eikö Suvi rakas oikeus elää ilman velvollisuuksia ja oikeus tehdä mitä huvittaa koskekaan poliisia? Onko viestisi sittenkin: mulla on oikeus tehdä mitä huvittaa ja muilla on velvollisuus antaa mun tehdä mitä huvittaa?

…ja tarina jatkuu: Tässä samainen Suvi kommentoi seuraavaa:

"Anarkismissa on kyse pohjimmiltaan siitä, että jokaisen pitäisi päättää omista asioistaan. Sinä tiedät parhaiten, mikä on sinulle hyväksi – ei valtio, eduskunta tai yritys. Tavoittelemme vapautta ja tasa-arvoa. Ovatko ne jonkun mielestä huonoja tavoitteita?”

…ja tovin kuluttua:

"Suomessa ihmisiä alistetaan monin tavoin. Osa ihmisistä pääsee tekemään päätöksiä, osa ei. Työntekijät ovat alisteisia työnantajalle, köyhät rikkaille ja naiset miehille. Maksan hirveästi rahaa saadakseni asua kämpässä, jota sen omistaja ei tarvitse.”

Tämä se on loogista tasa-arvon ajamista. Jos jokaisella pitää oikeus päättää omista asioistaa, mihin tällaisen asian ajajalta unohtui asunnon omistajan oikeus laskuttaa kämpästään vuokraa juuri niin paljon kuin huvittaa? Ja millä ihmeellisellä oikeudella Suvilla on oikeus määritellä se, mitä muut tarvitsevat ja mitä eivät. Eikös hänen oman oppinsa mukaisesti jokaisella olisi oikeus määritellä tuo ihan itse.

Ajatukseni harhailee enkä nyt pysty kovin hyvään argumentaatioon. Toisaalta eipä mun kritiikkini kohdekaan ole argumentaatiossaan todellakaan looginen.

Toistaiseksi olen sitä mieltä, että näiden anarkistien ajatukset ovat vain lapsellista omaan napaan tuijottamista ja ennen kaikkea äärimmästä egoismia. Oikeuksista ja tasa-arvosta he tajuavat jotakin vain niin kauan, kun kyse on vain heistä itsestään.

Tästä kannasta olen toki valmis luopumaan heti, kun vaikka nyt Suvi Auvinen todistaa mulle edes jonkinlaisilla järkiargumenteilla, miten olen hakoteillä.

Siitä se voisikin tulla mielenkiintoinen keskustelu.

Ja media hoi: lakatkaa nyt antamasta näille epäloogisille egoisteille palstatilaa. Sitä he haluavat. Siitä tässä on kysymys.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Noitavainoa a'la 2000-luku

Kirjoitin loppusyksystä lyhyen tutkimusesseen Suomen noitakäräjistä uuden ajan alussa. Tämän seurauksena ajauduin keskustelemaan noitavainoista ja hämmästytin keskustelukaverini toteamalla, että mielestäni se mekaniikka, joka minun käsitykseni mukaan vei aikanaan ihmisiä noitakäräjille ja käynnisti pahimmillaan kokonaisia vainoaaltoja, elää ja voi erittäin hyvin edelleen monessakin suhteessa, joista tässä kirjoituksessa tuon esiin vain yhden…

…nimittäin lähdekritiikittömän massahysterian.

Tarkoitukseni on jälleen kerran murjoa sosiaalista mediaa ja ennen kaikkea Facebookia, tai paremminkin ottaen sitä, miten naamakirjaa käytetään, koska tämä(kin) ongelma on lähtöisin ihmisistä, ei sosiaalisesta mediasta sinänsä.

Ennen murjomista valotan hieman taustoja:

Miten huhu leviää?
Oleellisempaa olisi ehkä kysyä, miksi huhu leviää, mutta siihen en osaa vastata (mikä ei tarkoita, etten olisi kehitellyt päässäni joitakin teorioita). Tyydyn siis kertomaan kaukaisessa muinaisuudessa tapahtuneen episodin todellisesta elämästä:

Päätimme eräänä ei niin erikoisena päivänä yläasteen ysiluokkalaisina kokeilla ystäväni kanssa ihan vain paremman tekemisen puutteessa, miten huhu leviää. Menimme ja kerroimme jonakin alkuviikon koulupäivänä muutamalle satunnaiselle ihmiselle (muistaakseni niitä oli kaikkiaan viisi), miten olemme saaneet tietoomme, että poliisi tulee tekemään koulun parkkipaikalla oleville mopoille ratsian seuraavan viikon maanantaina.

…ja koitti seuraavan viikon maanantai…

Parkkipaikalla oli korkeintaan kolmasosa siitä mopomassasta, mikä siellä normaalisti oli. Hämmästynyttä ja tietämätöntä näytellen ja hymyä pyllyyn imien lähdimme ystäväni kanssa kiertämään välituntialuetta ja kyselemään aktiivimopoilijoilta, minne ihmeeseen valtaosa mopoista on kadonnut. Luonnollisesti saamamme vastaukset vaihtelivat, mutta kaikkien perussisältö oli suunnilleen: ”Ettekö te mopottomat ääliöt ole kuullut, että täällä järjestetään tänään moporatsia?” Kun edelleen hymyä alapäähän imien esitimme jatkokysymyksen, että onko mitenkään mahdollista, että joku aloitteleva vääräleuka on ihan vaan piruuttaan voinut laittaa tällaisen huhun liikkeelle, saimme poikkeuksetta vastaukseksi sellaisen hymyn, joka suodaan vain täydelliselle imbesillille ja selonteon, miten tässä on nyt kyse varmasta tiedosta joka on lähtöisin siitä, että joku poliisi on vuotanut tiedon ratsiasta jollekulle tutulleen, joka on sitten laittanut tiedon kiertämään.

Että sellainen varma tieto. Kukaan ei tiennyt kuka on se poliisi, jolta tieto on lähtöisin eikä kukaan tiennyt sitäkään, kuka on se ihminen, jolle tämä mystinen poliisi on tiedon vuotanut, mutta mitäpä merkitystä tuollaisilla epäoleellisilla sivuseikoilla on, jos kerran tietää, että joku poliisi on sanonut jotakin jollekin, joka on sanonut sen jollekulle muulle, joka… 
Tiedon varmuuden vakuudeksi siis riittää se, että tietää itse kuulleensa jotakin, jota tiedon lähde pitää varmana tietona. Tämän pohjalta voi luottavaisin mielin pistää varman tiedon eteenpäin.

Ah, miten helpotti lopultakin tunnustaa tämä vuosia mieltäni painanut asia. Syvimmät pahoitteluni siis sinulle, joka eräänä 90-luvun maanantaiaamuna jätit viritetyn moposi kotiin tai piilotit sen metsään välttyäksesi ratsialta. Olet saattanut kaikki nämä vuodet lesoa tutuillesi, miten vältyit kiinnijäämiseltä uskomattoman oveluutesi ja puskaradiosta saamasi varman tiedon ansiosta. Et ehkä välttynyt, ja olen siitä pahoillani, kuten olen pahoillani myös siitä, että olet saattanut joutua vain minun empiirisen kokeeni vuoksi elämään valheessa vuosia.

Miten juttu leviää netissä?
Paremmin kuin saatatte uskoa. Tästä sain hyvin konkreettisen omakohtaisen kokemuksen puolisen vuotta sitten, joten lienee aika kertoa toinen pieni episodi elävästä elämästä:

Blogiani (eli siis tätä, jota juuri parhaillaan luet) on seurannut keskimäärin 40-50 henkilöä. Sen verran olen saanut kirjoituksilleni sivulatauksia viime kesään saakka. Kun kirjoitin kesällä ajatuksiani Päivi Räsäsen ympärillä pyörineestä melusta, oletin luonnollisesti, että sepustukseni tulee päätymään jokusen kymmenen ihmisen silmiin, koska niin oli ollut aina siihenkin asti. Kirjoitin mitä kirjoitin ja laitoin linkin tilapäivityksenä omalle (ei missään tapauksessa julkiselle) naamakirjaseinälleni, kuten aina aiemminkin. Kolme päivää myöhemmin erään rippikoulunuoren äiti, ihminen jonka tapasin elämäni toisen kerran ja jolla ei tietääkseni ole mitään kytköksiä minuun tai lähipiiriini, tuli kiittämään minua hyvästä kirjoituksesta. Ihmettelin (mutta en onneksi sentään ääneen) miten hän on ylipäätään löytänyt tekstini ääreen ja menin heti kun pystyin katsomaan blogini statistiikkaa. Räsäsbloggauksellani oli siinä vaiheessa noin 2500 sivulatausta ja uusien latausten vauhti oli sillä hetkellä yli 100 uutta latausta tunnissa.

Voin muuten kertoa, että veti hiljaiseksi. En edelleenkään tiedä, miten kirjoitukseni on lähtenyt leviämään? Miten tuhannet ihmiset (tällä hetkellä tuota bloggausta on katsottu yli 4000 kertaa) löytävät tiensä jonkun lempääläisen nobodyn blogiin, kun nobody itse ei ole edes mainostanut kirjoitustaan missään muualla kuin omalla naamakirjaseinällään, jonka pääsevät näkemään vain hänen kaverinsa.

Blogini statistiikan mukaan n. 95% kaikista räsäsbloggaukseni katsojista on tullut blogiini Facebookin kautta!!!

Eli nyt ihmiset, lukekaa kolme edellistä kappaletta uudelleen ja miettikää millaisen näkyvyyden nettiin kirjoittamalla voi saada. Facebook saattaa tuntua sisäpiirin jutulta. Kirjoittaja saattaa ajatella Facebookiin kirjoittaessaan, että tässäpä minä vain heitän läppää kavereiden kanssa. Niin ei ole!!! Ihan sama, millaiset näkyvyysasetukset profiilillanne on, yksityiseksi kaverien keskiseksi jutuksi tarkoittamanne kirjoitus saattaa levitä todella laajalle. Kysykää siis itseltänne, onko se, mitä tänne kirjoitan, sellaista, että olen valmis kantamaan sanoistani vastuun missä hyvänsä. Puhunko totta vai levitänkö varmana tietona pelkkää ja puhdasta huhua?

Tapahtui sosiaalisessa mediassa helmikuussa armon vuonna 2014
Eilen illalla, kun selailin aikani kuluksi Twitteriä, silmääni osui nettipoliisina toimivan Marko Forssin twiittaus, jossa puhuttiin jotain kunnianloukkauksesta. Mielenkiintoni heräsi, ja avasin näkyviin koko keskustelun. Tiivistetysti sanottuna Forss otti twiiteissään kantaa Facebookissa kiertävään pedofiilivaroitusviestiin, jossa on paitsi kehoitus jakaa tietoa eteenpäin, myös tieto, että nettipoliisi on pyytänyt laittamaan tiedon jakoon. Nettipoliisin pyyntöön Forss toteaa twiitissään, että jos poliisi haluaa tiedotteen kiertoon, alkuperäinen viesti on poliisin kirjoittama.
…ja eikun Facebookiin…
Tässä tapauksessa salapoliisityöni oli helppoa, koska niin moni Facebookin käyttäjä pitää aikajanansa julkisena. Löysin nopeasti mainitun varoitusviestin ja toden totta, viestissä kerrottiin nimi julkisesti mainiten välttämään hyväksymästä tiettyä henkilöä Fabebook-kaveriksi, koska hän on pedofiili ja kerrottiin, että nettipoliisi on pyytänyt jakamaan tätä tietoa eteenpäin.

Sisäinen vaikeuksienkerjääjäni heräsi ja otti minusta vallan, enkä voinut olla kirjoittamatta kommenttia tuohon tilapäivitykseen. Kommentoin, että en välttämättä lähtisi kauheasti jakamaan tuota varoitusta ja esitin kysymyksen, että mistäs ihmeestä on lähtöisin tieto, että nimenomaan nettipoliisi on pyytänyt tämän pedofiilivaroituksen jakamista. Kysymykseni perään kirjoitin sen, mitä Marko Forss twiiteissään kirjoitti. Oletin saavani vastauksia nopeasti, mutta en saanut. Kun poikkesin tänään vilkaisemassa varoitusta jakaneen henkilön (kokonaan julkista) seinää, havaitsin ilmoituksen kadonneen, mutta onko se kadonnut kokonaan vai kadonnut vain minun näkyvistäni, sitä en voi tietää.

Miten nämä liittyvät noitavainoihin?
Vaikka noitavainot eivät olleet syksyisen amatööritutkimukseni varsinainen aihe, pääsin materiaalia kolatessani tutustumaan niihinkin. Noitavainojen osalta tein mm. seuraavanlaisia havaintoja:
  1. Ihmiset eivät kokeneet vainoavansa noitia. He kokivat noitien vainoavan itseään.
  2. Mitä enemmän noituutta pidettiin esillä ja mitä enemmän sillä peloiteltiin ja siitä varoiteltiin, sen enemmän noitailmiantoja tehtiin.
  3. Mitä tiiviimmin yhteisön jäsenet olivat tekemisissä toistensa kanssa, sen helpommin noitasyytökset lähtivät leviämään.
  4. Kun noitasyytökset lähtivät leviämään, ihmiset kertoivat toisilleen varmana silminnäkijätietona asiaa, jonka olivat kuulleet joltakulta muulta varmana silminnäkijätietona vaikka tämä joku muu ei itse ollut ensisijainen silminnäkijä.
  5. Mitä laajemmalle kohdassa 3. käsitelty varma tieto levisi, sen enemmän siihen tuli koko ajan mukaan uutta varmaa tietoa.

Huhtikuu 1669:
”…Svean hovioikeus antoi - - - seitsemän kuolemanrangaistusta - - - 15 lasta määrättiin seisomaan vitsa kädessä kirkon oven edessä kolmena sunnuntaina, minkä jälkeen niitä oli piiskattava kirkon portin edessä. - - - Vuoteen 1677 mennessä oli - - - tuomittu kuolemaan n. 300 ihmistä. - - - Prosessit saivat tyypillisesti alkunsa siten, että joukko lapsia ja nuoria valitti noitien vievän ne Blåkullaan Saatanan kesteihin.” (Antero Heikkinen: Paholaisen liittolaiset)

…ja paluu 1600-luvulta nykyaikaan:
”Varoitus kaikkien pienten lasten vanhemmille! Alkää hyväksykö N. N:ää kavereiksenne, koska hän on vaippaikäisiin sekaantuva pedofiili. M. M. on miehen oikea nimi, esiintyy myös nimillä T. T. ja K. K. Nettipoliisi pyysi jakamaan tätä viestiä eteenpäin.”

Tarvitseeko perustella enempää?

Miten tämä kaikki liittyy yhteen?
Olen ollut havaitsevinani, että tietynlaisten juttujen jakaminen Facebookissa on koko ajan yleistyvä trendi. Näyttääkö mikään seuraavista tutulta:

”JAKAKAA!!! JAKAKAA!!! JAKAKAA!!! Autoliike X kusettaa asiakkaitaan. Katsokaa täältä (linkki johonkin muualle) miten ne palvelivat minua. JAKAKAA!!! Kerrotaan kaikille niiden koijauksesta. JAKAKAA!!! Näytetään niille, että meitä ei kuseteta! JAKAKAA!!! JAKAKAA!!! JAKAKAA!!!”

”JAKAKAA!!! JAKAKAA!!! JAKAKAA!!! Olin tänään kaikessa rauhassa parkkeeraamassa… kun mies, jonka rekisteri on STN-666 (jos jollakulla todella on tuo rekisteri, nöyrimmät pahoitteluni) tuli viereeni ja… Jakakaa kaikille, että koko maailma tietää, millainen persereikä tämä mies nimeltä ANTTI PENAALI (pahoitteluni myös tämän nimen mahdollisille kantajille) on. JAKAKAA!!! JAKAKAA!!! JAKAKAA!!!”

...ja niin edelleen...

…ja koska asia on tärkeä, ihmiset jakavat.

Ja miksi se on muuten aina niin, että negatiiviset jutut näyttävät aina saavan huomattavasti helpommin, nopeammin ja enemmän jakoja kuin positiiviset?

Mutta jengi jakaa…

…ja minä huudan: LÄHDEKRITIIKKI HALOO!!!
  • Jos kerran ihan nettipoliisi on käskenyt jakaa, kannattaisiko vaikka ennen jakonapin painamista käydä tarkistamassa edes se, löytyykö tuollaista käskyä mistään niin, että itse nettipoliisi sen antaa.
  • Tuliko jakonappia painaessa mieleen, että pahan Antti Penaalin temput eivät hyvää ja kirkasotsaista uhria kohtaan ehkä olekaan todellisuudessa menneet ihan niin kuin uhri väittää. Se nyt vaan valitettavasti minun kokemukseni mukaan on niin, että kun ihminen pyrkii saamaan kansan syvien rivien sympatiat puolelleen tai lähtee käymään vihollistaan vastaan julkista kampanjaa, hän esittää lähes poikkeuksesta asioista vain ne puolet, jotka ovat hänelle itselleen edullisia ja vastapuolelle mahdollisimman epäedullisia. Koko totuus ja vain totuus ei missään tapauksissa tuollaisista kampanjoista välity.
  • Tuliko jakoa tehdessä mieleen, että saatoin juuri lähteä mukaan jonkun tahon X käynnistämään kampanjaan, jossa ei ole tippaakaan totta, vaan koko systeemi on lähtenyt käyntiin vain, koska hän haluaa mustamaalata jonkun ihmisen, kostaa hänelle tai jotakin muuta sellaista.
  • Tulinko juuri jakonappia painaessani ottaneeksi huomioon, että saatoin hypätä mukaan touhuun, joka osaltaan piti yllä 1600-luvun suuria noitavainoja.
  • Tulinko juuri jakonappia painaessani omalta osaltani edesauttaneeksi touhua, joka täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen tai jopa törkeän kunnianloukkauksen kriteeristön. Tulinko ottaneeksi huomioon, että jos ihan nimeltä mainiten jaan omalla seinälläni valheellista tietoa jostakin ihmisestä tai jopa totta olevaa tietoa, jonka oikeus katsoo olevan hänen yksityiselämäänsä loukkaavaa, niin minun on turha itkeä ja vikistä siitä, miten luulin, että tämä on varmaa tietoa.
  • Jos jaan, olen vastuussa. Otinko tämän huomioon, ja otinko huomioon sen, että 3 vrk. myöhemmin jakoni saattaa olla levinnyt tuhansille ihmisille.
Jotenkin mulle tulee valitettavan usein tästä naamakirjan jakotouhusta mieleen täysin aivoton massahysteria, jossa ensin joku sanoo jotain ja sen jälkeen kaikki huutavat kuorossa samaa. Meininki on kuin South Parkissa, jossa ensin joku päätti, että poltetaan kirjat, ja sen jälkeen kaikki ryntäsivät polttamaan kirjoja, ja kun joltakulta, joka huusi suureen ääneen että kirjat pitää polttaa, tulkaa kaikki polttamaan kirjoja, kysyttiin, että miksi ne pitää polttaa, hän totesi ettei tiedä, mutta ne pitää polttaa ja jatkoi koohotustaan. Tällainen kritiikitön älyttömyys lähtee liikkeelle jakopyynnöistä ja varsinkin se lähtee liikkeelle jostain lehtijutusta, jonka sisällön ja ennen kaikkea oman tulkintansa sen sisällöstä kohkaajat ovat ostaneet täysin kritiikittömästi 100% totuutena. (Tätä ilmiötä taisin sivuta aika laajasti myös räsäsbloggauksessani) 

Ja lopuksi asia, mikä ei varsinaisesti liity mitenkään aiheeseen: Selittäkää nyt mulle tuon pedofiiliviestin ihmeellinen logiikka. Miksi ihmeessä kukaan hyväksyisi naamakirjakaverikseen ihmistä, jota ei tunne? Ja miksi ihmeessä aikuisen ihmisen pitää täyttää naamakirjaprofiilinsa (alaston)kuvilla lapsistaan ja alkaa sen jälkeen pelätä, miten pedofiilit tulevat kyttäämään hänen lastensa kuvia verkkoon.

Miksi?