maanantai 8. joulukuuta 2014

Suomalainen anarkismi on pelkkää egoismia.

Ei minun pitänyt tähänkään asiaan mitään kommentoida, koska viime aikoina ajatukseni eivät juurikaan ole pysyneet kasassa eivätkä ainakaan loogisina, mutta kun nyt olen pyöritellyt asiaa päässäni jo koko päivän, pitänee minun joitakin sekalaisia hajatelmia kirjoittaa, jos ei muuta niin siksi, että saan pääni pyörteen lakkaamaan.

Tiedättekö mitä pirullisempi puoli minusta haluaisi ihan vaan empiirisen tieteen nimissä tehdä? Näille viimeaikana mediassa heiluneille anarkisteille sen, mitä he sitten ilmeisesti haluavat lähimmäisensä itselleen tekevän. En haluaisi kostaa enkä edes kouluttaa. Haluaisin vain nähdä, mitä tapahtuisi, kun he joutuisivat itse kohtaamaan oman ideologiansa.

Mitä sitten teksin? Menisin vaikka tähän kokoukseen maski naamalla ja toimisin, kuten eräs anarkisti itsenäisyyspäivä hehkutti tekevänsä, jos pääsee sisään linnaan – eli vetäisin vaikka kattolamput paskaksi. Kaikki toimeni tekisin juuri kuten anarkistit sanovat omansa tekevän – tarkoitukseni ei olisi vandalismi sinänsä vaan kannaotto ja siksi valitsisin vandalismini kohteet tarkoin. Mitenköhän tuossa kävisi? Sitä en tietenkään voi tietää, mutta vahvasti rohkenen epäillä, että anarkistin arkkivihollinen poliisi alkaisikin hyvin nopeasti olla anarkistin suurin ystävä.

Rällästäminen ja luokkasotaretoriikka ja muu yleinen vastustaminen kun vaan on niin kovin helppoa niin kauan, kun sen voi tehdä yhteiskunnan suojeluksessa eli tietäen, että kukaan ei tule toteuttamaan sinuun niitä oppeja, joita sinä toteutat muihin.

Minun hypoteesini tästä anarkismista sattuu katsokaas olemaan sellainen, että tässä ei ole kyse kärjistetysti ottaen mistään muusta kuin räikeästä egoismista. Nämä yhteiskuntakriittiset äänitorvet ovat kovasti huutamassa omaa vapauttaan ja omia oikeuksiaan, mutta eivät tunnu tajuavan sitä, että tasa-arvon nimissä heidän olisi annettava samat oikeudet kaikille ja se, kas kummaa, tuottaa pieniä ongelmia… paitsi jos järjestäytynyt yhteiskunta estää sen.

Yksilövapauden ongelma on siinä, että hyvin nopeasti yhden vapaus alkaa kaventaa toisen vapautta. Silloin ollaan ristiriitatilanteessa jossa joko molempien on luovuttava ainakin osasta vapauttaan tai on jollakin tavoin ratkaistava, kumpi luopuu vapauksistaan ja kumpi saa pitää niistä kiinni. Arvatkaa huviksenne, kenelle tällaisessa järjestelmässä vapaudet kasautuvat?

Anarkisteilla toki on tällaisiin dilemmoihin ratkaisu. Istutaan alas ja neuvotellaan ilman hierargioita, kunnes konsensus löytyy. Kiva ajatus, jota on mukava työstää luomulimpparia lipittäen jossakin kerhotilassa. Näin niin kuin historian opiskelijan näkökulmasta voin kertoa, että minun käsitykseni on toinen. Haastankin nyt teidät anarkistit osoittamaan minulle, missä vaiheessa ihmiskunnan historiaa teidän mallinne on toimivaksi todettu. Vastaatte ehkä, että ei koskaan, koska anarkismia ei vielä ole kokeiltu, mutta uutiskatko: kyllä on.

Kun Länsi-Rooma romahti, romahti järjestäytynyt yhteiskunta. Seurasiko siitä luomulimsanlipittelypiirejä ja keskustelua aina konsensukseen saakka? Eipä tainnut seurata. Siitä seurasi feodalismi, koska ihmiset alkoivat hakea turvaa heiltä, jota pystyivät suojelemaan heitä niiltä, joilla oli vapaus tehdä, mitä huvittaa. Lipiteltiinkö Amerikan villissä lännessä limsaa ja keskusteltiin konsensuksesta. Bull Shit! Sinne piti saada valvottu laki, koska muutoin valta ja vapaudet olivat, kuten aina ennenkin kun anarkia on vallinnut, sillä, jolla oli eniten voimaa.

Haloo tampiot: yhteiskunnat ovat muodostuneet, jotta oikeuksia olisi muillakin kuin hänellä, joka lyö kovimpaa tai omistaa isoimman pyssyn.

Se, mikä mua eniten jurppii on, että nämä ”anarkistit” eivät edes itse pysty elämään omien oppiensa mukaan. Eikö muutos pitäisi aloittaa aina itsestä? Anarkistit haluavat eroon yhteiskunnasta, joten eiko looginen ensimmäinen askel olisi, että he kieltäytyvät kaikesta, mitä yhteiskunta velvoittaa JA mitä se antaa. Velvoitteista nämä anarkistit ovat käsitykseni mukaan kovia kieltäytymään, mutta entä ne yhteiskunnan antamat oikeudet? En tiedä muuta, mutta kun luen tämän julkisanarkisti Suvi Auvisen blogia, löydän mm. tekstin, missä hän vinkuu, miten valtio ei maksa tarpeeksi kodinhoidontukea. Haloo: jos haluat eroon yhteiskunnasta, miksi kuitenkin haluat jotakin yhteiskunnalta? Eikö yhteiskunnalla olekaan sellaisia vapauksia, jotka sinun mielestäsi pitäisi olla jokaisella? Kenellä tässä nyt sitten on vapauksia ja kenellä velvollisuuksia?

Ristiriitaisia esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Samaan aikaan kun samainen Suvi kertoo, miten hän kannattaa maailmaa, jossa jokainen saa tehdä, mitä huvittaa, muistaakseni juuri hän vikisee itsenäisyyspäivänä jossakin verkkomediassa, miten poliisi ei päästänyt häntä ulos saarrosta, vaikka se on poliisin velvollisuus (syvimmät valitteluni, etten löytänyt enää linkkiä tähän uutiseen). Eikö Suvi rakas oikeus elää ilman velvollisuuksia ja oikeus tehdä mitä huvittaa koskekaan poliisia? Onko viestisi sittenkin: mulla on oikeus tehdä mitä huvittaa ja muilla on velvollisuus antaa mun tehdä mitä huvittaa?

…ja tarina jatkuu: Tässä samainen Suvi kommentoi seuraavaa:

"Anarkismissa on kyse pohjimmiltaan siitä, että jokaisen pitäisi päättää omista asioistaan. Sinä tiedät parhaiten, mikä on sinulle hyväksi – ei valtio, eduskunta tai yritys. Tavoittelemme vapautta ja tasa-arvoa. Ovatko ne jonkun mielestä huonoja tavoitteita?”

…ja tovin kuluttua:

"Suomessa ihmisiä alistetaan monin tavoin. Osa ihmisistä pääsee tekemään päätöksiä, osa ei. Työntekijät ovat alisteisia työnantajalle, köyhät rikkaille ja naiset miehille. Maksan hirveästi rahaa saadakseni asua kämpässä, jota sen omistaja ei tarvitse.”

Tämä se on loogista tasa-arvon ajamista. Jos jokaisella pitää oikeus päättää omista asioistaa, mihin tällaisen asian ajajalta unohtui asunnon omistajan oikeus laskuttaa kämpästään vuokraa juuri niin paljon kuin huvittaa? Ja millä ihmeellisellä oikeudella Suvilla on oikeus määritellä se, mitä muut tarvitsevat ja mitä eivät. Eikös hänen oman oppinsa mukaisesti jokaisella olisi oikeus määritellä tuo ihan itse.

Ajatukseni harhailee enkä nyt pysty kovin hyvään argumentaatioon. Toisaalta eipä mun kritiikkini kohdekaan ole argumentaatiossaan todellakaan looginen.

Toistaiseksi olen sitä mieltä, että näiden anarkistien ajatukset ovat vain lapsellista omaan napaan tuijottamista ja ennen kaikkea äärimmästä egoismia. Oikeuksista ja tasa-arvosta he tajuavat jotakin vain niin kauan, kun kyse on vain heistä itsestään.

Tästä kannasta olen toki valmis luopumaan heti, kun vaikka nyt Suvi Auvinen todistaa mulle edes jonkinlaisilla järkiargumenteilla, miten olen hakoteillä.

Siitä se voisikin tulla mielenkiintoinen keskustelu.

Ja media hoi: lakatkaa nyt antamasta näille epäloogisille egoisteille palstatilaa. Sitä he haluavat. Siitä tässä on kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti